Kiusaaminen aiheuttaa syyllisyyden ja häpeän lisäksi riittämättömyyttä ja epävarmuutta itsestä, jotka ilmenevät monella eritavalla esim. joko emme ole tyytyväisiä omaan tekemiseemme tai ulkonäköömme, ennen kuin ne ovat täydellisiä.
Toisinaan kiusamaaninen ajaa meidät uhriasemaan johon jäämme jumiin tai sitten se ajaa täydellisyyden tavoitteluun, jotta tulisimme hyväksytyksi. Kiusatut eivät myöskään pyri täyttämään pelkästään itselle määräämiä standardeja, vaan pyrkivät täyttämään muiden asettamia standardeja. Tämän kirjoituksen aiheena onkin mitä on perfektionismin tavoittelu.
Curran (2024) sanoo että perfektionismissa epävarmuus syntyy asioista siitä mitä meille ei ole, miltä emme näytä tai ole saavuttaneet. Jolloin hukumme tyytymättömyyteen ja eksyen riittämättömyyden karikoihin, koska koemme täydellisyyden tavoittelulla tulevamme hyväksytyksi ja rakastetuksi, joka on koko perfektionismin tavoittelun ydin.
Mitä perfektionismi on?
Perfektionismi on Curran (2024) mukaan olemassa olemisen tapa mikä määrittää miten näemme itsemme ja tulkitsemme muiden sanomisia ja tekemisiä. Perfektionismin muotoja on kolme ja ne ovat itseen kohdistuva -, muihin kohdistuva – ja sosiaalisesti määräytyvä perfektionismi.
- Itseen kohdistuva tulee sisältäpäin, mikä sisältää erittäin korkeat standartit vaatien vain täydellisyyttä, sekä kriittisyys epätäydellisyyden paljastumisen pelossa.
- Sosiaalisesti määräytyvä tulee ulkoapäin ympäristöstä sisältäen uskomuksen että toiset odottavat ja vaativat täydellisyyttä, sekä uskomus että muut eivät hyväksy epätäydellisyyttä. Tämä pistää noudattamaan jatkuvasti muiden asettamia standardeja ja ovat kuulevinaan ilkeitä kommentteja kaikkialla, tulkiten myös hyvää tarkoittavat kommentit ilkeilynä. Tällöin sisäinen puhe kehottaa näyttäytymään, esiintymään ja käyttäytymään muiden odotusten mukaisesti. Tätä ei pidä sekoittaa itseen kohdistuvaan perfektionismiin, joka monesti tehdään, koska ne muistuttavat toisiaan. Itsekin olen nämä sekoittanut keskenään, tämän eron oivallettuani, ymmärsin asiat aivan uudella tavalla, joka selitti omankin täydellisyyden tavoittelun ytimen
- Muihin kohdistuva perfektionismi kohdistuu ulospäin, asettaen toisille epärealistisia odotuksia ja standardeihin, sekä myös ankaraa toisten arvostelua epätäydellisyydestä kohdistuen esim. perheeseen, ystäviin tai yhteistyökumppaneihin.
Oma kokemukseni on itseen kohdistuvasta ja sosiaalisesti määräytyvästä perfektionismista. Varsinkin jälkimmäisestä on eniten kokemusta, koska silloin kun eka luokan opettajani hoki minulle ”ettei minusta tule ikinä mitään”, tämä oli alkusysäys tällä tuhoisalle perfektionismin tielleni.
Itsestäni on alkanut tuntumaan siltä, että kiusaaminen on hyväksyttävää, koska sen oletetaan puskevan kiusatun vain yrittämään enemmän ja kasvamaan ihmisenä jottei tulisi kiusatuksi. Ymmärtämättä että perfektionismi on myös yhtä tuhoisaa yksilön elämän kannalta kuin uhri asemaan jääminenkin.
Illuusio perfektionismin eduista
Meille kerrotaan että on olemassa hyvää ja huonoa perfektionismia, mikä ei ihan pidä paikkaansa. Itsekin olen elävä todiste, että perfektionismi ei auta saavuttamaan mitään hyvää, koska sillä hetkellä, kun aloin luopumaan täydellisyyden tavoittelusta ovat asiat alkaneet sujumaan paljon helpommin ja spontaani ilo on alkanut palaamaan elämääni pikku hiljaa uudelleen. Toisinaan edelleen käyn kamppailua, jossa perfektionisti minä, yrittää olalta huudella, ettet ole riittävän hyvä.
Perfektionismi ei siis auta meitä menestymään vaikka niin meille uskotellaan, vaan päinvastoin se aiheuttaa häviämistä kaikessa mihin ryhdymme, aiheuttaen syyllisyyttä, häpeää ja epäonnistumisen pelkoa. Mikä johtaa joko siihen, ettei enää yritä uudelleen jottei muut huomaisi puutteitasi. Aina tämä yrittämättä jättäminen ei ole vaihtoehtoja, jolloin pyrimme viivyttelemään asioiden tekemistä, jonka avulla pyritään hallita ahdistusta. Viivyttelyä on esim. somen selailu, tekemällä nettiostoksia, siivoamalla, kokkaamalla tai katsomalla netflixia vältelläkseen tekemästä sitä mitä pitäisi. Näiden lisäksi se aiheuttaa pelkoa hylätyksi tulemisesta. Curran (2024) mukaan nämä kaikki edelle mainitut keinot ajavat lopulta väsymykseen, työuupumukseen, kyynisyyteen, ahdistukseen tai masennukseen.
Itsekin ajattelin että perfektionismi voi olla myös hyvästä, että sen ansiosta saadaan parempia tuloksia ja tulisi hyväksytyksi. Itsenikin kohdalla kävi toisin, eli ajattelin että pyrkimällä täydellisyyteen minut huomataan ja hyväksytään. Joka kerta kun pyrin tähän, lopputulos tuntui ikään kuin olevan valmiiksi tuomittu epäonnistumaan, vaikka kuinka yrtin tehdä asiat täydellisesti.
Perfektionismi ja kasvu
Perfektionismia ei kannata vaihtaa kasvuun, koska kasvu perustuu vain hallittavissa oleviin myönteisiin asioihin ja prosesseihin, sekä se on yhtä kahlitseva kuin perfektionismi. Eikä se salli meille muuta kuin pelkän kasvun, lisäksi sitä voi alkaa suorittamaan ihan kuten perfektionismia.
Mihin kasvu sitten perustuu? Se perustuu talousjärjestelmään joka ajaa meidät jatkuvaan kasvuun, siinä vain on se ongelma, että meidän kasvumme on rajallista sillä olemme uupuvia, ikääntyviä ja rappeutuvia, emmekä koneita joita voi rasvata tuottamaan enemmän ja enemmän voittoa.
Lisäksi kasvun tavoittelusta on haittaa silloin kun ikäviä asioita sattuu elämässä, koska silloin itsemyötätunnon sijaan joudumme korjailemaan armottomasti itseämme ja yllyttämään kasvamaan kovemmin ja lopulta jääden jumiin täydellisyyden kaipuuseen. Tässä loukussa moni on nytkin. Itsekin koen toisinaan palaavani tähän loukkuun, siksi emme saa astua uuteen ansaan astuessamme lähemmäksi hyväksymistä eli kasvun ansaan.
Miten irti perfektionismista?
Hyväksyminen on tie irti perfektionismista, eli hyväksymällä itsensä ja asiat joihin ei voi vaikuttaa. Hyväksyntään ei myöskään tarvita kasvun ajattelua, koska se onnistuu täysin ilman jatkuvaa parantelua, kasvua tai päivittämistäkin. Sillä antaessamme itsemme vain kasvaa kiellämme itseämme hyväksymästä muita realiteetteja kuten kulttuurin vaikutuksen jossa elämme. Tarkoittaen sitä että meidän pitää myös hyväksyä kaunistelematon todellisuus ja ymmärtää, että mitä tahansa tapahtuu, elämä jatkuu ja niin myös olemassa olomme.
Mikäli sen sijaan hyväksymme hidastamisen, taantumisen ja epäonnistumiset osaksi elämäämme ja suostumme käymään niiden kanssa ystävällistä ja välillä epämukavaa keskustelua joka auttaa ajattelemaan kirkkaammin, sekä ihmisenä olemisen merkitystä. Lisäksi hyväksyminen auttaa sietämään epävarmuutta, auttaen olemaan reagoimatta, niin kuin meiltä odotetaan, kuten jatkuvaa kasvua ja olla täydellisiä. Hyväksymisellä ei kuitenkaan tarkoiteta luovuttamista. Vaan sitä että ilman täydellisyyden tavoitteluakin voimme saavuttaa suuria asioita.
Sen mitä itse ole oppinut on tärkeintä harjoitta hyväksymistä, siitä huolimatta vaikkei se koskaan toteudukaan täysin, sekä löytää elämään spontaania iloa.
Lähteet: Curran T. Täydellisyyden ansa miten vapautua perfektionismista maailmassa, jossa vin paras kelpaa