Helposti luullaan että jälkihoidoksi riittää kun kiusaaminen loppuu, mutta näin se ei ole, koska esim. itsetunto on jo nuijittu olemattomiin.
Harmittavan usein syrjäytymisen syynä onkin juuri se, että kiusattu ei saa hyvää jälkihoitoa lainkaan tai se on riittämätöntä. Mikäli me laiminlyömme tämän riittävän jälkihoidon voi seurauksena olla pahimmillaan itsemurhat ja kouluampumiset.
Lisäksi oman haasteensa tähän jälkihoitoon tuo myös se, ettei ole mitään yhteistä linjaa, miten kiusattuja tulisi hoitaa, joten käytännöt ovat varsin kirjavat.
Miten sitten voidaan antaa hyvää jälkihoitoa kiusatulle?
Jälkihoidossa kuten monessa muussakin asiassa yksilölliset erot ovat tärkeä huomioida, koska kaikki me reagoimme eritavalla kiusaamis kokemukseen. Miksi toiset sitten selviävät kokemastaan ”helpommin” kuin toiset, johtuu mielen joustavuudesta eli resilienssista.
Yksi virhe jonka me kiusatuksi joutuneet teemme, on se että jäämme odottamaan kiusaajalta hyvitystä ja anteeksipyyntöä. Eli jäämme joko uhrin tai selviytyjän rooliin jumiin ja odotamme ulkopuolelta tulevaa muutosta tilanteeseen, näin toimiessa se kääntyy ennemmin tai myöhemmin meitä itseämme vastaan ja kaventaa vain omaa elämää. Jonka seurauksena syntyy mm. katkeruuden tunteita siitä, että kiusaajalla menee hyvin ja itsellä päin helvettiä.
Itsellä meni tämän kaavan oivaltamiseen n. 20 vuotta. Silmäni avautuikin kunnolla vasta kun lähdin opiskelemaan ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.
Se että saamme esim. katkeruuden, vihan, häpeän ja pelon tunteet laantumaan vaatii, että pystymme hyväksymään tapahtuneen osana oman elämämme tarinaa, jonka jälkeen pystymme helpommin antamaan kiusaajalle anteeksi edes mielen tasolla, jos kasvotusten tapahtuva anteeksianto ei ole mahdollista. (Anteeksi annolla en tarkoita, että tapahtunut täytyisi täysin unohtaa, toki niinkin voi käydä pitkän ajan saatossa.) Näin tehdessämme vapaudumme mielemme vankilasta joka auttaa pääsemään uhri roolista selviytyjän rooliin ja siitä edelleen autenttisen itsensä tasolla eli tasolle jossa on vapautunut itseään rajoittavista tekijöistä.
Yllämainittu toipumisen prosessin vaihe oman itsensä kanssa, on haastavaa ilman ulkopuolisen apua. Toki se ei ole mahdotonta, mutta siihen tuhlaantuu elämästä tuhottomasti aikaa, aivan kuten itsellänikin kävi. Senpä vuoksi suosittelen kääntymään ammattilaisen puoleen.
Hyvä on pitää mielessä että toipumisprosessi ei ala sillä että halutaan ikävistä kokemuksista eroon, vaan siitä mitä me haluamme sen tilalle. Nyt paljastankin salaisuuden miksi näin on, tutkimusten mukaan aivoissa kasvaa jatkuvasti uusia hermoratoja toimimattomien mallien tilalle. Tähän perustuukin se että jotain pitää tulla tilalle, jotta tämä vanha toimimaton opittu käytösmalli surkastuu pois.
Tästä tulikin mieleen eräs lausahdus jonka kuulin vähän aika sitten oli että niin kauan kuin aivot toimivat voimme muuttaa elämämme suunnan. Eli vaikka kiusaamisesta olisi kulunut jo vuosia, niin kuin itsellänikin on mahdollista löytää onnellinen aikuisuus.
On hyväksyttävä menneisyys, ettei jää elämään siihen.”
Tämä lause kiteyttää hyvin kiusaamisen jälkihoidon, koska tämä auttaa kiusattuja jatkamaan elämässään eteenpäin.