Kiusaamisesta puhutaan usein yksilöiden välisenä ongelmana. Se nähdään huonona käytöksenä, puutteellisina tunnetaitoina tai väärinymmärryksenä. Usein huomio kiinnittyy siihen, kuka loukkaantui, kuka reagoi väärin tai kuka olisi voinut toimia toisin.
Harvemmin kiusaamista tarkastellaan vallan näkökulmasta – eikä vain siksi, että se olisi monimutkaisempaa, vaan siksi, että vallan mekanismeja on vaikeampi nähdä ja myöntää. Kiusaaminen on vallankäyttöä. Se on tilanne, jossa yksi ottaa oikeuden määritellä toisen aseman: kuka on hyväksytty, kuka heikko, kuka liikaa, kuka ulkopuolinen. Se ei ole tasavertaisten välinen erimielisyys tai konfliktitilanne, vaan hierarkia, jossa joku nostetaan ylemmäs ja toinen asetetaan alemmas.
Hierarkia ei synny tyhjästä. Se rakentuu kulttuuristen arvojen ja normien varaan – odotusten, jotka kertovat, millainen on “vahva” ja millainen “heikko”, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Tässä kentässä kiusaaminen toimii välineenä ylläpitää aseteltua järjestystä ja muistuttaa, kuka kuuluu, kuka ei. Samalla se vahvistaa uskomuksia, joiden varassa hierarkiat pysyvät ja joiden vaikutus voi jatkua pitkään, jopa sisäistetyssä muodossa.
Vahvuuden kapea määritelmä
Kulttuurimme arvostaa vahvuutta. Se näkyy koulussa, työelämässä ja julkisessa keskustelussa. Arvostettua on nopeus, tehokkuus, sosiaalinen sujuvuus, itsevarmuus ja kyky olla “ottamatta itseensä”.
Nämä eivät ole itsessään ongelmallisia ominaisuuksia. Ongelma syntyy, kun niistä tulee normi – ja muista ominaisuuksista poikkeamia.
Herkkyys voidaan tulkita heikkoudeksi.
Hitaus epäpätevyydeksi.
Varovaisuus arkuudeksi.
Hiljaisuus osaamattomuudeksi.
Kun vahvuus määritellään kapeasti, syntyy asetelma, jossa osa ihmisistä on valmiiksi ylempänä. Ja kun hierarkia on olemassa, sen ylläpitäminen vaatii vallankäyttöä. Kiusaaminen on yksi tapa ylläpitää tätä järjestystä.
Hierarkia ei tarvitse näkyvää julmuutta
Kaikki vallankäyttö ei ole avointa aggressiota. Se voi olla:
toistuvaa vähättelyä
huumorin varjolla piikittelyä
ohittamista
katseen, äänenpainon tai hiljaisuuden kautta viestittyä arvottamista
Kun tällainen toiminta kohdistuu ihmiseen, joka ei sovi vahvuuden ihanteeseen, se vahvistaa viestiä: sinun paikkasi on alempana.
Ja koska kulttuuri jo valmiiksi suosii “vahvoja”, kiusaaminen voi näyttäytyä jopa luonnollisena järjestyksenä. Vahvempi pärjää. Herkempi sopeutuu.
Harvoin kysytään, miksi pärjäämisen pitää tarkoittaa toisen pienentämistä.
Sisäistetty hierarkia
Vallankäytön vaikutus ei jää ulkoisiin tilanteisiin.
Kun ihminen on pitkään ollut hierarkian alapäässä, hän alkaa itsekin uskoa asetelmaan. Hän ei ainoastaan koe itseään alempiarvoiseksi – hän alkaa toimia sen mukaisesti.
Hän rajoittaa puhettaan.
Hän vähättelee omia saavutuksiaan.
Hän ennakoi torjuntaa ja vetäytyy ennen kuin sitä ehtii tapahtua.
Tämä ei ole persoonallisuuden heikkous. Se on seurausta ympäristöstä, jossa arvo on sidottu kapeaan vahvuuden malliin.
Kiusaamisen vaikutus jatkuu niin kauan kuin hierarkia elää ihmisen sisäisessä puheessa.
Mitä muuttuu, kun ilmiö nimetään?
Kun kiusaaminen nähdään vain taitojen puutena tai “haastavana vuorovaikutuksena”, huomio kohdistuu usein siihen, joka sen kokee. Hänet saatetaan nähdä liian herkkänä, liian hitaana, riittämättömänä. Vastuu asetetaan yksilölle: hänen pitäisi vahvistua, kestää paremmin, oppia hallitsemaan tilanteita tai parantaa sosiaalisia taitojaan. Näin syyllisyys ja epävarmuus jäävät usein hänen kannettavakseen, vaikka ongelma ei ole hänessä, vaan suhteessa vallan käyttöön ja kulttuurin kapeaan vahvuuskäsitykseen.
Kun kiusaaminen tunnistetaan vallankäytöksi, näkökulma muuttuu. Kyse ei ole enää siitä, miksi joku on herkkä, vaan siitä, miksi herkkyys ylipäänsä tulkittiin heikkoudeksi. Tarkastelu siirtyy yksilöstä rakenteeseen ja kulttuuriin: siihen, millaisia arvoja ja normeja hierarkia ylläpitää, ja miten ne muokkaavat ihmisen kokemusta itsestään.
Ilmiön nimeäminen ei tarkoita syyllisten etsimistä. Se on väline nähdä selkeämmin, miten valta toimii ja miksi jotkut ihmiset asetetaan jatkuvasti alempaan asemaan. Kun rakenteet tulevat näkyviksi, yksilö voi alkaa irrottautua niiden vaikutuksesta. Hän voi havaita, että hänen kokemuksensa riittävyydestä ja arvosta ei ole kiinni hänen ominaisuuksistaan, vaan siitä, miten ympäristö on määritellyt “arvokkuuden”. Tämä oivallus on usein ensimmäinen askel kohti tilaa, jossa voi hengittää vapaammin ja kohdata itsensä myötätunnolla.
Sanojen ja ajatusten koukku voi ylläpitää hierarkioiden ja kiusaamisen vaikutusta pitkään. Jos haluat pysähtyä tämän äärelle ja tutkia yhdessä, miten mielen keventäminen voi alkaa, ajanvaraus onnistuu helposti: ajanvarauskalenterista