Kevyempi mieli alkaa siitä, kun toisten sanat ja teot eivät enää ohjaa mieltäsi.
”Suurin osa siitä, mitä yrität korjata itsessäsi, on vain jälkiä siitä, miten sinua on kohdeltu.”
Tukea aikuisille, jotka ovat kokeneet mitätöintiä ja kiusaamista
Kun toistuva mitätöinti tai kiusaaminen on jättynyt mieleesi jälkiä, ne pyörivät päässäsi yhä uudelleen: mitä tein väärin, miksi minut nähtiin tuolla tavalla, miksi en osannut puolustaa itseäni. Nämä kaikuäänenä kuuluvat sanat eivät pysähdy itsestään.
Ainoa tapa katkaista niiden valta on tunnistaa ne sellaisina kuin ne ovat – toisten sanoina, ei sinun ja alkaa päästää niistä irti.
Mieltänsä keventäneet sanovat:







Moikka, olen Tiina
Olen pitkän linjan vatvoja – varhaisnuoruudesta saakka.
Jos ajattelulla voisi ratkaista kaiken, olisin ratkaissut jo useamman maailmankriisin.
Minulla oli tapana varmistella, pohtia, analysoida ja varmuuden vuoksi pohtia vähän lisää. Jos murehtimisesta saisi palkkaa, olisin jo eläkkeellä.
Vuosien varrella aloin huomata, ettei ajatussumasta selviä ajattelemalla lisää. Helpotus tuli vasta, kun opin suhtautumaan ajatuksiini vähän kuin sääennusteisiin – kiinnostavia kyllä, mutta harvoin täysin paikkansapitäviä.
Tässä työssä en tarjoa ihmelääkettä, mutta voin tarjota tilan, jossa ei tarvitse miettiä kaikkea halki, puhki ja ympäri. Välillä riittää, että nyökkää ajatukselle kohteliaasti ja jatkaa matkaa.
Jos tunnistat itsesi, saatat olla juuri siellä, missä pitääkin.
Maksuttomat oppaat
Koetko joskus, että ajatukset pyörivät mielessä myös yöt läpeensä? “Miksi mä sanoin noin?” tai “Entä jos taas epäonnistun?” Jos tunnet tämän, et ole väärässä paikassa. Tässä opas auttaa sinua ymmärtämään, mistä vatvominen juontaa, ja tarjoaa myötätuntoista tilaa pysähtyä ilman suorittamisen painetta.
